On se kumma kun ei nyt saa itseään niskasta kiinni ja alulle tässä hommassa. Itsekuri on jossain piilossa. Pitäisi alkaa kai etsiä. Yövuorot vetävät rytmiä sekaisin, eikä hieno suunnitelmani oikein meinaa pitää. SELKÄRANGATTOMUUTTA sanon minä. Enkä haluaisi alkaa murehtia tätä, kun ei sekään mitään auta.

Miten se onkin, ettei ole keksinyt muita keinoja tuottaa itselle mielihyvää kuin se sokeri. Samasta kirjoittaa Kristiina. Lohtusyömistä. En edes tiedä oikein mitä suren, että tarvitisisn tätä lohtumielihyvää. Tai oikeastaan minulla on veikkaus. Puuttuva parisuhde, vaikken sen puutteen myönnäkkään vaikuttavan. Tapahtuipa meinaan aikanaan, että kun olin "rakastunut", aikanaan huomaamattani laihduin aika paljonkin. Syömiseni oli silloin juurikin oikeanlaista, säännöllistä ja terveellistä...ja tulihan sitä ylimääräistä yöllistä liikuntaakin :). Kai sillä suklaalla ihan oikeasti korvataan sitä mielihyvää jota parisuhteessa saa ilmankin.

Ja miksi minusta tuli lihava? Tätä kysyttiin usein etenkin maailmalla mennessäni. Sanoin, että syön liikaa. Lapsuudessa opittu taito peittää surua. Ja myöhemmin juhlia iloa. Dieettityttö on pohtinut blogissaan samaa. Se on tapa ja tottumus. Ostaa suklaapatukka ruokaostoksilla. Tai ehkä kaksi. Perjantaina pussi sipsejä ja litra jäätelöä. Pikkuhiljaa ne kilot kertyy, ihan melkein huomaamatta. Ja kun ei yksin viihdy liikuntaharrasteissa ja laiskottaa jää sekin. Vaikka siitä nauttisikin jotenkin ahdistus omasta ulkomuodosta jossain vaiheessa pisti ison jarrun päälle, eikä vanhasta rakkaasta tanssiharrastuksestakaan enää osannut iloita.

Olen harkinnut ryhtymistä puhdistuskuurille. Olin jo pari vuotta sitten tällä samaisella sitruunapaastolla. Paaston aikana ei syödä mitään kiinteää, juodaan vain vesi-sitruuna-vaahterasiirappi-cayennepippuri seosta. Kuuri on itseasiassa aika pitkä, vähintään kymmenen päivää. Viimeksi olin itseasiassa kuurilla 14 päivää ja sen jälkeen olo oli ihan mahtava. Kymppipäivän kohdalla totesin, että hei tää on kivaa ja jatkoin vielä sen neljä päivää. Eräs tuttavani teki aikanaan huiman 45 päivää. Mutta hän onkin vähän hullu. On ollut sittemin kahdesti kuukaudenkin mittaisilla vesipaastoilla. Ja hänestä näkee miten hyvää se on tehnyt, etenkin mielelle. Sitruunapaastossa saa vaahterasiirapin kautta joitan mineraaleja ja vitamiinejakin joten sitä voi jatkaa hiukan pidempään. En ryhdy paastolle laihtuakseni missään nimessä. Haluan puhdistautua kaikesta tästä syömästäni moskasta, ja ennenkaikkea katkaista tämän ahmimiskierteen. Viimeksikin siinä onnistuin yllättävän pitkäksi aikaa. Kun viimeksi tein tämän noin elokuun lopulla, en ennen joulua juurikaan syönyt herkkuja! Sitten taas romahdin syystä tai toisesta ja jouduin uudelleen kierteeseen. Tottakai tällekin paastolle löytyvät parjaajansa, mutta itse koin sen ainakin viimeksi toimivaksi, joten yritän sitä uudelleen, vaikka muutaman päivän. Alku on siinäkin hankala, etenkin kun tuo kahvinjuonti on vaikea lopettaa. Tiedän jo valmiiksi kärsiväni päänsärystä niin kahvi- kuin sokeriaddiktionkin takia. Huono olo kun kroppa ei saa sitä mitä muka haluaa on taattu.

Paaston aikana koitan luoda itselleni niitä mielikuvia, mitä haluan oikeasti elämältä ja miten sen saavutan. Kirjoitan, meditoin ja luen aiheesta. Aikaa syömiseltä jää ja se pitää täyttää jollain. Josko saisin luotua vihdoin itselleni ne motivaattorit ja palkinnot joita itselleni suon kunhan paino putoaa. Ensimmäinen voisi olla se, että jos saan ajoissa painon putoamaan takaisin alle 90 kiloon käyn leffateatterissa katsomassa Skavabölen pojat. Muuten en raaski teatterissa käydä, enkä edes nykyään vuokrata leffoja, kun sekin on niin kallista.

Kertoilen sitten kuulumisia, miten tässä suunnitelmassa mennään myöhemmin. Viikonloppuna yövuorot. AHMIMISVAARA! Yritän olla menemättä kaupan kautta.