Huomasin muuten, että olin vahingossa poistanut kommentteja. Olin postannut kahdesti yhden tekstin ja tarkoituksena oli poistaa se jossa EI ole kommentteja ja poistin tietenkin väärän. Olen pahoillani. Kommentoikaa uudelleen kiitos että pääsen lukemaan juttujanne kun en ole vielä linkkejä muualle tallentanut, pitäisi alkaa tuonne sivuun kirjata uutta listaa kanssalaihtujista kun edelliseltä listalta ei kukaan enää näyttänyt bloggaavan.

Yövuorossa ollaan. Hommat hanskassa joten aikaa istua koneella. Lueskelin samalla myös Kiloklubista millaisia keinoja vuorotyöläiset ovat käyttäneet ruokailujen suhteen. Tänään olin reipas ja ostin yöevääksi vähän salaattia sekä rahkaa ja kiivejä (nam) ja viinirypäleitä. Pitää tosin myöntää että laukun pohjalle jäänyt suklaapatukka ja laku tulivat myös mukaan...saa nähdä syönkö vai heitänkö roskiin, vai jätänkö tuohon pöydälle jonkun muun syötäväksi.

Yleensä täällä yöllä olen koko ajan nälissäni. Tänään kuitenkin söin ennekuin lähdin (eli ennen klo 20) ja otin mukaan lounaalta jääneen salaatin mukaan enkä mennyt kauppaan hakemaan niitä nameja mitä yleensä tulee heräte ostoksena juuri ennen yövuoroa ostettua.

Nyt näitä öitä on tässä muutama valvottavana. Sitten juhannukseksi äiteen mökille. Siellä ei ole onneksi kauppaa lähellä joten kunhan en tule ostaneeksi liikoja herkkuja (eli makeaa) etukäteen ei ainakaan liikoja tule syöpöteltyä. Paitsi varmaan siideriä jonkun verran. Äitini ei onneksi ole mikään herkkusyöppö joten pahimmat houkutukset lienevät poissa. Ehkä joku mansikkakakku ja iltapäivä kahveille keksejä mutta muuten mennään varmaan aika keveällä linjalla. Itse en syö lihaa joten makkaratkin saavat olla rauhassa. keskityn varmaan kalaan ja salaattiin.

Olen muuten viimeaikoina nukkunut aika hyvin. Ihme kyllä. En ole kökkinyt tv:n äärellä viimeisiä poliisisarjoja tihrustaen vaan olen mennyt "ajoissa" nukkumaan ja jaksanut herätäkin ajoissa. Teen paljon iltavuoroja joten joskus nuo aamu-unet saattaisivat venyä mutta eivät viime aikoina. Tosin nykyisin asiaan vaikuttaa sekin, että usein aamuisin soittelen rakkaudelleni (nimettäköön hänet nyt täällä Kooksi). Koo ei asu täällä, vaan kaukana maailmalla joten skype on kovassa käytössä.

Koosta on ollut kyllä apuakin tässä kilojen pudotuksessa. Ei sillä, häntä ne kilot eivät haittaa lainkaan, mutta haluan hänet yllättää sillä että olen iloisempi ja reippaampi kun syksyllä seuraavan kerran tapaamme ja tietenkin että olen hiukan sorjampi ja mahdun mukavamman näköiseen mekkoon :)