En ole oikeastaan koskaan tuntenut itseäni naiselliseksi. En ole koskaan osannut kulkea korkokengissä eikä kroppani ole mielestäni ollut sopiva minihameille tai paljastaville topeille. Olen peitellyt itseäni ja naisellisuuttani. En ole pitänyt huolta ulkonäöstäni, en ole paljoakaan meikannut enkä juuri käyttänyt koruja. Eihän se tietenkään ole pelkästään vaatteissa. En ole myöskään koskaan osannut flirttailla. Pojat ja miehet ovat aina olleet kavereitani, ystäviäni. Eivät poikaystäviä romanttisessä tai seksuaalisessa mielessä. Peitin aina itseni säkkeihin ja yritin piiloutua ystävieni ja huumorin taakse. Aina kun kokeilin olla naisellisempi. laittamalla meikkejä ja erilaisia vaatteita, koin oloni epämukavaksi. En halunnut sitä huomiota jota se aiheutti, en uskonut sen olevan aitoa. Pelkäsinkin sitä. Enkä toisaalta halunnut että huomio tulee vain siksi että huuleni ovat punatut ja kopsuttelen menemään kymmenen senttiä korkeilla popoilla.

Onhan minulla muutama mies ollut elämässäni mutta eivät ne ole kestäneet hetkeä kauempaa. Luulen että se on sitä heikkoa itsetuntoa joka ne ovat kariuttaneet. Ja sitä, että he ovat olleet ihan vääriä ihmisiä minulle.

Noin vuosi sitten tapasin erään miehen, ulkomailla. Minua jonkin verran nuoremman. Hänenkin kanssaan olin vain ystävä. Mutta oli välillämme jotain muutakin. Ja aivan kuin jokin lukko minussa olisi alkanut avautua hiljalleen ja natisten. Hänen sanomaansa, "Mutta sinähän olet oikeasti kaunis" En tuhahtanut enää että älä nyt viitsi. Jostain syystä uskoin häntä. Jokin aikaa sen jälkeen löysin eräästä liikkeestä unelmien korvakorut joita sen jälkeen pidin koko ajan. Koin oloni huomattavan naiselliseksi ja KAUNIIKSI! Ostin hihattoman kesämekon ja pidin hiuksia ylhäällä korvakorujen killuessa. En ollut sen laihempi mutta jokin minussa alkoi säteillä sillä sain ihan joltain tuntemattomaltakin yhtäkkisiä kehuja.

Olen ikuisesti kiitollinen tälle ihmiselle siitä mitä hän teki. Nyt en halua enää piiloutua. Emme ole yhäkään kuin ystäviä. Kyllä välillämme oli suuren suurta vetoa mutta molemmat sanoimme että ollaan vain ystäviä. Muutaman yön nukuimme vierekkäin, mutta vain ollen lähellä ilman tarvetta mihinkään suutelua suurempaan seksuaalisuuteen.

Tänään ostin uudet ihanat korvakorut. Ja niissä on pienet sievät perhoset. Sellainen on suunta nyt :)