Teen vuorotyötä. Olen tehnyt jo useamman vuoden.

En tiedä onko tämä tekosyy vai tosisyy mutta koen vuorotöiden haittaavan kun yritän päästä painosta eroon. Joskus on aamuvuoro ja tulee syötyä herkästi parikin aamupalaa. Ensin kotona sitten töissä. Iltaisin on aikaa mussuttaa kun pääsee kotiin ajoissa. Iltavuoroa ennen taas tulee herkästi toimittua samoin kaiken maailman napostelujen parissa. Ja tietenkin iltapalaa töissä ja sitten kotona. Ja jotain naksuja vielä ennen unia. Ja ne yövuorot vasta ovatkin. Vaikka kyllä tiedän ettei sokeri auta yhtään yövuoroissa hereillä pitämisessä, niin tulee aina hankittua karkkipussia ja ties mitä naposteltavaa yön pitkille tunneille. Kalorimäärät paukkuvat ja kilotkin karttuvat kun ei tule tarpeeksi pitkiä taukoja kaloreiden polttamiselle kun yölläkin syö. Yötöiden jälkeisiä päiväunia kun ei voi verrata millään yöuniin. Lisä haitta näissä töissä on että kahvia kuluu ihan liikaa, ja siitä ei vatsa tykkää.

Aina joinain päivinä onnistuu ja ruokarytmin pysyvät ihan normaalin mitoissa. Osaan syödä vain normi ruoka-aikoina enkä tankkaa  tuplasti. Olen hankkinut kevyttä ja salaatteja kuluu hurjasti (joka tosin on aina ollut onneksi minulle ihan luontaista). Mutta sitten tulee taas se notkahduspäivä ja se on alamäkeä että viuuuuh. Olen koittanut mielessäni listata ne tuotteet joiden kanssa minulta pääsee jarrupoljin pois pohjasta. Mitä nautintoaineita en osaa nauttia kohtuudella vaan siirryn ahmimaan. Lista kasvaa. En tiedä pitäisikö nämä hetkeksi lopettaa vai osaisinko kohtuudella. Jos kaupasta ei kantaisi liikoja kotiin niin ei niitä syödäkään voisi. Lista voisi olla vaikka että vain maanantaina jäätelöä, keskiviikkona juustoa, perjantaina salmiakkia.

Mutta olen minä vähän ryhdistäytynytkin. Sain pyörän kuntoon ja sillä on menty. Ja vanhaan harrastukseenikin olen kerran jo tullut menneeksi. Nimittäin uimaan ja vesijuoksemaan. Vedessä kun sadan kilon keijukainenkin tuntee itsensä kevyeksi kuin päivänsäde. Että kyllä näinä aurinkoisina päivinä suukin on ollut hymyssä vaikka liian jäätelönsyönnin seurauksena vähän välillä on illalla tullut kirottua.

NAutinnollisia kevyitä kesäpäiviä kaikille!